lauantai 25. helmikuuta 2012

WE ARE IN WONDERLAND



Ayooo!


Joo elikä eilen neljän aikaa vihdoin kotiudun takaisin Suomeen. Vaikka olinkin vain neljä päivää poissa, koti-ikävä oli kertynyt aivan valtavaksi (kyllä Tepa oli myös ikävä sua..) ja ette usko sitä helpotuksen määrää, kun pääsin takaisin ihmisten pariin.
Olin kuitenkin ehtinyt tulla kipeäksi, ennenkuin lähdin ja matkalla se vain paheni. Sain antibioottikuurin ja kasan muita lääkkeitä, ja aina noin puolet päivästä olin suhteelliset väsynyt ja ihan kujalla :( (ja nyt toi tauti on mulla, kiitos emmi!!!)
 Rooma oli aika lailla sitä mitä olin odottanutkin, paljon ihmisiä ja miljoonittain eri nähtävyyksiä. Vaikka nähtävyydet eivät suoraan sanottuna kiinnostaneet pätkääkään, jouduin hengailemaan niissä silti. Suurimman osan lomasta olen siis sivistynyt!!


Roomassa oli ihmeen vähän kauppoja, mutta löytyi sieltä muutamat kengät ja vähän vaatteita silti. Tietysti sen kerran, kun löysin jonkun kivan shoppauskadun niin olin lääkkeistä niin sairaan väsynyt, etten jaksanut kävellä. :) Just my luck.

<3: Emmi

PS Kuvista vähä selitystä sen verran, että noi partyy kuvat on Seve & Oliverin 17vuotis juhlinnasta ja Rooma-kuvat varmasti tunnistatte. Ja Alice in Wonderland-kuvat oli siis Emmin talo Roomassa... ;) terkuin, tepa




teanteantean <3333 vitsivitsi... Emmin ne on.














Sillävälin Suomessa....





















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti